Tämä kirjoitus julkaistiin hieman erimuotoisena ja lyhennettynä Helsingin Sanomien Mielipide-sivulla 4.3.2010.
Tohtorikoulutettava Ilse Paakkinen esitteli vieraskynä-kirjoituksessa (HS 3.3.2010) näkemyksiään ajankohtaisesta uusateismin näkyvyyden noususta kansainvälisessä mediassa sekä kirjojen myyntitilastoissa. Pelkästään se tosiasia, että julkiateistista sanomaa levittävät kirjat ovat vuodesta toiseen korkeilla sijoilla myyntitilastoissa osoittaa että ihmiset ovat kiinnostuneita tieteellisestä maailmankuvasta.
Tieteellinen maailmankuva perustuu tieteelliseen tietoon - monet ateistit ovat naturalisteja eli perustavat maailmankuvansa siihen oletukseen että vain fyysinen luonto on todellinen ja kaikki ilmiöt ovat tieteellisesti selitettävissä. Tällaisessa maailmankäsityksessä on se hyvä puoli, että se sopii yhteen havaintojemme kanssa; tieteellistä menetelmää noudattavat kaksi henkilöä päätyvät saman kokeen tehtyään samaan tulokseen riippumatta siitä missä he ovat ja minä aikakautena elävät. Tieteellisen menetelmän soveltaminen maailmankuvaan johtaa kiinnostaviin havaintoihin esimerkiksi uskontojen kehityksestä. Sen perusteella voisi olettaa että mikäli jonkin uskonnon jumala, erityisesti luojajumala, olisi todellinen, myös kaukana toisistaan eläneiden ihmisryhmien toisistaan riippumatta kehittämät näkemykset jumalasta muistuttaisivat merkittävästi toisiaan. Kuitenkin, vain samoihin aikoihin pienehköllä alueella Lähi-idässä kehittyneet monoteistiset uskonnot ovat toistensa kaltaisia. Uskonnolliset näkemykset ovatkin useimmiten perittyjä ja muuttuvat ajan mukana ja paikasta toiseen. Uusateismin kantava voima ei suinkaan ole "viha uskontoja kohtaan", kuten Paakkinen kirjoituksessaan epäilee. Kantava voima on luopuminen yliluonnollisista, havainnoista riippumattomista oletuksista, kuten uskontojen jumalat.
Teistien kannanotoissa toistetaan usein uskonnon mukanaan tuoma yhteisöllisyys ja sitä kautta saadut positiiviset kokemukset. Kuten Paakkisenkin kirjoituksessa, niissä usein myös päivitellään ateistista maailmankuvaa, josta heidän näkemyksensä mukaan puuttuu sisältö. Onneksi näin ei kuitenkaan ole. Ateistit nauttivat aivan samalla tavalla ystäviensä ja sukulaistensa seurasta, kirjallisuudesta, musiikista ja taiteesta kuin teistitkin. Lopulta aika harva ateisti on edes juhlimatta joulua; ateistin joulusta vain puuttuu uskonnollinen sisältö. Monille meistä kyseessä on keskitalven juhla, perinteisen germaanisen 'Yule'-juhlan hengessä. Tuskin kovinkaan moni ateisti kaipaa varsinaista ateistista perinnettä, tai 'positiivista historiaa', kuten Paakkinen kirjoittaa. Näin siksi, että ateismi ei ole uskonnon korvike, vaan sen puute, a-teismi. Ateistille riittaa kulttuurin tarjoama sisältö.
Paakkinen viittaa kirjoituksessaan myös Raamatun liian kirjaimelliseen tulkintaan, johon ateistit hänen mukaansa syyllistyvät. Mahdollisesti hän suosittelee ateisteja ymmärtämään jumalan Spinozan tavoin - jumala on yhtä kuin luonto. Tämän jumalakäsityksen myös Albert Einstein allekirjoitti. Tällaisella jumalalla on kuitenkin hyvin vähän tekemistä kaikkivoivan ja rukouksiin vastaavan jumalan kanssa. Ateisteilla ei ole mitään sellaista uskontoa vastaan, jonka jumalakäsitys on aidosti spinozalainen, ja joka ei esitä yliluonnollisia väitteitä. Se vain ei ole enää uskonto.
Ateistit edustavat myös lähes poikkeuksetta humanistista maailmankatsomusta, eli kannattavat yleismaailmallisia ihmisoikeuksia, myös uskonnonvapautta.